Olen väsynyt. Tunnen, kuinka uupumus vaanii selän takana, ja yritän häätää sen pois. Välttelen kaikkea, mikä imee voimat - hankalia ihmisiä, siivoamista, asioiden ja tavaroiden järjestelemistä. (Ja sitten tunnen pienoista tyytymättämyyttä itseäni kohtaan ja viihtymättömyyttä omassa kodissani kaikkialla muualla kuin omassa sängyssäni.)
Teen pieniä asioita, joista pidän - käyn uimassa, leivon sämpylää, joskus pullaa. Luen kirjaa, istun tietokoneella, rupattelen ystävien kanssa netissä. Puhun siskolle Skypeen maratonpuheluita. Ennen kaikkea juttelen Tärkeälle. Hän tulee uniini ja valvetilaani. En voi olla hänelle vihainen enkä siksi häädä häntä ajatuksistani. Pääni sisällä hän kuuntelee minua ja katsoo minua ymmärtäväisesti, sanoo jotakin kannustavaa, niin kuin oikeastikin joskus silloin, kun vielä näin häntä päivittäin. Epäilen, että minun pitäisi luopua hänestä, häätää hänet unistani ja ajatuksistani. En kuitenkaan tee sitä, sillä saan hänestä lohtua.
Nyt on helpompaa, kun hankala työkaverini on rauhoittunut hieman ja hän on aika paljon poissa työpaikalta. Voin keskittyä omaan työhöni. Pidän työstäni kovasti. Silti olen uupunut, koska työtaakkani on paisunut kohtuuttoman suureksi ilman palautumismahdollisuutta. Haaveilen ajasta, jolloin saan levätä. Odotan kiireen loppumista, aikaa, jolloin voin lopettaa ylitöiden tekemisen ja ehdin tosissani keskittyä työhöni.
8 kommenttia:
Oman ajan ottaminen omiin tarpeisiin on välillä paikallaan. Ei kai ole kovin vaarallista, jos vaikkapa järjestely jää joskus vähemmällä? Tarpeeton huono omatunto joutaa romukoppaan!
Kiva kuulla Sinusta pitkästä aikaa. Olenkin jo odottanut, milloin blogisi taas päivittyy..
On selvää, että elämänmuutostesi keskellä jo pelkkä oleminen vie voimia. Eikä siihen auta muu kuin aika. Ole siksi lempeä itsellesi, anna ajan kulua ja kaiken turhan odottaa. Vielä ne voimat palaa!
Lämmin halaus täältä!
OT, olet oikeassa. Oikeasti on ihan turhanpäiväistä kantaa huonoa omaatuntoa tuollaisesta, kun muutenkin ottaa koville.
Anonyymi, kiitos lämpimästä halauksesta ja kannustuksesta. Mietin vain, kuka oikeastaan olet.
Uupumus, niin tuttu tunne. Juuri nuo pienet asiat auttavat eikä kotona aina tarvitse olla siistiä. Onneksi.
Toivottavast töissä pian helpottaa.
Celia, olen vain eräs blogiasi jo melko kauan seurannut nainen, en "sen kummempi" :-)
Olen kommentoinutkin aina silloin tällöin, eli voisinpa alkaa käyttää täällä vaikka nimeä
Maria
Celia, Myös minä seurailen edelleen blogiasi kiinnostuneena ja kiitollisena kauniisti kirjoitetuista teksteistäsi, vaikka en ole aikoihin kommentoinut.
Työuurastus vie totisesti mehut, mutta toisaalta työ antaa sisältöä elämään. Ehkä myös työnantaja sen joskus erikoispalkitsee. Kotitöiden on vain pakko odottaa hidasta edistymistä...
Voimia ja lämpöistä syksyä toivotellen,
Tiuku (tupakoimaton 11 vkoa)
Vain se on tärkeää, mitä Tahdot tehdä. Jos nyt on tuollaisen aika, niin tee niin, älä tunne huonoa omaatuntoa, ethän. Voimaa!
Kiona, kiitos. Helpottihan se, kun saatoin ottaa hieman vapaata. Muuten olisikin saattanut olla sairasloman paikka.
Ok, Maria. Minusta on kivempaa, kun sinulla on jokin nimi, jolla kutsua, kuin että olisit nimetön anonyymi.
Kiitos, Tiuku. Onnea myös tupakoimattomuudelle. Tuohan on loistavasta tehty - kolme kuukautta. :)
Kiitos myös sinulle, Hymytyttö. Teen parhaani, jotta voin levätä ja tehdä vain miellyttäviä asioita. En halua uupua uudelleen.
Lähetä kommentti