Kaivauksia ja kierrätystä osa n

On minun vuoroni tehdä tiliä menneestä vuodesta.

Vuosi sitten olin onnellisen onnettomasti rakastunut mieheen, jonka tunteista minulla ei ollut aavistustakaan. Haaveilin avioerosta, mutta en uskaltanut tehdä mitään asian hyväksi. Tein työtä, josta pidin ja jonka suhteen minulla oli paljon suunnitelmia, vaikka työsuhteeni olikin määräaikainen.

Jäin työttömäksi ja mies päätti ottaa eron. Hän oli jo kauan julistanut minulle, kuinka käytän häntä hyväkseni ja imen hänet kuiviin. En ollut uskoa onneani: mies tarjosi minulle vapauttani kuvitellen varmaankin, että heittäytyisin hänen jalkoihinsa katuvaisena. Toisin kävi. Salaa rupesin etsimään itselleni ja lapselleni asuntoa ja säästämään takuuvuokraa varten. Pakkasin tavaroita ja järjestelin asioitani.

Muutimme syntymäpäivänäni. Se oli paras syntymäpäivälahja, minkä saatoin itselleni antaa. Muutama viikko sitten sain virallisen eron. En ole hetkeäkään kaivannut takaisin. Juuri nyt avioliittoni tuntuu lähinnä huonohkolta unelta, josta olen herännyt. Mies pelotteli minua, sillä että en kuitenkaan pärjäisi. Kuinka väärässä hän onkaan ollut.

Keväällä aloitin toisessa työtehtävässä, josta pidin kovasti, määräaikainen sekin, mutta se ei minua huolettanut, koska viihdyin ja minusta tunnuttiin pitävän kovasti. Tuntui aivan uskomattomalta mennä töihin niin mielellään. Pidän edelleenkin työstäni, mutta työkaveriani olen oppinut kaihtamaan. Hän on muuttunut pahantuuliseksi ja huonokäytöksiseksi ja arvaamattomaksi. Juuri ennen joulua hän säikäytti minut jälleen kerran pahanpäiväisesti singahtamalla silmilleni väittämällä minusta asioita, jotka eivät mitenkään pidä paikkaansa. Tämän jälkeen hän sanoi, ettei halua enää tehdä töitä kanssani, koska olen niin kovin hankala. - Niinpä niin, hankalat ihmiset varmaan aloittavat jokaisen tekstiviestinsä sanalla "ok". Tarkistin tämän kännykästäni.

Minulla on ollut jouluna aikaa miettiä asiaa. Päätin kertoa vihamielisestä työilmapiiristä pomolleni silläkin uhalla, että katkolla olevaa työsuhdettani ei enää jatketa. Mieluummin olen työttömänä kuin itkeskelen mahdottoman työkaverin kynsissä. Pidän työstäni mutta vielä enemmän arvostan omaa terveyttäni.

Mitä sitten rakkauteeni tulee, tunnen sitä yhä, vaikka en ole kuullut mitään Tärkeästä. Olen muutamia kertoja yrittänyt tavoittaa hänet, mutta laihoin tuloksin. En tiedä, miksi näin on. En myöskään tiedä, mikä minä olen hänelle. Hänellä on vapaa pääsy elämääni, mutta hän ei tunnu tarttuvan mahdollisuuteen. En tiedä sitäkään, katsooko hän elämääni Facebookin kautta -  käyttääkö hän hyväkseen tilaisuutta, jonka olen suonut hänelle.

Kuuluu elämääni hyviäkin asioita. Olen menettänyt ystävikseni luulemiani ihmisiä, mutta tilalle olen saanut uusia ystäviä, joiden seurassa viihdyn. Harmi vain, että tapaan heitä kovin harvoin. Onneksi on kuitenkin Facebook ja Skype. On myös puhelin ja sähköposti ja matkustamaankin pääsen tarvittaessa. Minulla on myös rakastavia sisaruksia ja äiti, jotka välittävät minusta ja minä heistä. Minä rakastan lapsiani hyvin paljon ja toivon, että myös he rakastavat minua sellaisena kuin olen.

En myöskään ole menettänyt tulevaisuudenuskoani. Uskon yhä, että minulla on hyvä elämä ja vielä löydän sen oikean ja toden rakkauden. Ja sen miehen kanssa haluan jakaa elämäni ja elää onnellisena loppuun saakka.


Ai niin, tärkein unohtui:

Onnellista uutta vuotta 2012 sinulle ja minulle.