Minulla oli työperäistä virkistäytymistä loppuviikosta. Tulin kuitenkin sieltä kotiin kohtalaisen ahdistuneena, kun oli niin ankea tilaisuus. Ensinnäkään esimiehellä ei ollut erityisemmin hyviä uutisia osastollemme. Siinä hyvän ruuan aikana muiden työperäisten tuttujen huomassa oivalsin senkin, mistä kenkä puristaa, kun yritän puhua kollegalle - hän ei kuuntele minua ollenkaan. Ennen kuin ehdin sanoa sanottavani, hän keskeyttää minut ja rupeaa vänkäämään jotakin ihan muuta, kuin mistä olen aikonutkaan puhua. Tuntuu siltä, että hänellä on melkoisen paljon hampaankolossa minua kohtaan. Siinä sitten nieleskelin pahaa mieltäni ja pistin suuni kiinni, koska en halunnut tarttua riidanhaluiseen syöttiin, jota heiluteltiin nenäni edessä. En tosiaankaan tunnista itseäni häneltä saamastani palautteesta: huono, sopimaton ja epäkelpo. Ja kamala ihminenkin kaiken lisäksi. Nyt hän teki sen julkisesti, kun aikaisemmin hän on tyytynyt mollaamaan minua kahden kesken.
Kotona sitten päätin, että mitä vähemmän minulla on sanottavaa hänelle, sitä helpompaa on elämäni. En päästä häntä ihoni alle. Pidän etäisyyttä.
Murheet kutistuvat yleensä hyvin nukuttujen yöunien jälkeen. Kuitenkin hetki sitten rupesi vähän hirvittämään töihin meno. Mietin sitä kuhinaa, jota käydään naisvaltaisilla työpaikoilla. Yhdessä ja toisessa työpaikassa taitaa olla yleisenä urheilulajina jonkinlainen pudotuspeli tyyliin, jollet ole minun kaverini, olet minun viholliseni. Tuota ajatellessani tekee mieli äkkiä pois. Ikävä vain, ettei töitä kasva ihan joka puussa.
(Lisäys 16.55)
Jatkuu 21.21
Mietin yhä kollegaani ja yritän keksiä, missä menee pieleen. Mainitsinkin hänen kärsimättömyytensä päästä vastaamaan ennen kuin ehdin kertoa asiani. Hän huomaa kaiken ja vetää jatkuvasti vääriä - yleensä vastapuolelle epäedullisia - johtopäätöksiä. Lisätään tähän hellittämätän oikeassa olemisen tarve ja pohjaton usko omaan erehtymättömyyteensä ja oikeudenmukaisuuteensa. Eikä pidä unohtaa sitä, että hänen mielestään hänellä on oikeus sanoa ääneen mielipiteensä aina omalla suorasukaisella tavallaan - jonka minä koen loukkaavaksi.
En tietenkään saa unohtaa omaa osuuttani, miksi olen joutunut tähän tilanteeseen. Ensinnäkin olosuhteet ovat olleet suorastaan otolliset. Teemme töitä omassa toimipisteessämme, eikä minulla ole yleensä muita työkavereita tasoittamassa tilannetta. Elän keskellä henkilökohtaista kriisiä enkä ole vahvimmillani. Inhoan oikuttelua ja komentelua, enkä pidä ihmisistä, jotka ovat yhtenä päivänä yhtä mieltä ja puolen tunnin päästä aivan päinvastaista. En myöskään pidä ihmisistä, jotka kohtelevat minua halveksivasti. Valitettavasti olen aika huono piilottelemaan tunteitani. Siskoni sanoo, että minua voi lukea kuin avointa kirjaa. Myös minussa on taipumusta uskoa oman näkökulmani oikeutukseen, vaikka en löydä itsestäni samanlaista ehdottomuutta kuin kollegastani. Uskoakseni en myöskään ole yhtä pitkävihainen kuin kollegani.
Että ihan hyvä soppa, eikö vain.
Niin, ja kyllä blogissani voi ja saa yhä kommentoida. Luulen, että osaan kuitenkin pitää ihan hyvin puoliani - mikäli minua ahdistaa jokin asia tai kommentti, lupaan kertoa sen ihan niin kuin taannoinkin.
4 kommenttia:
Voi huh-huh millaisen kolleegan olet saanut. Varsinaista myrkkylientä joudut maistelemaan. Tietäisinpä mikä auttaisi, mutta tuollainen ihminen usein loukkaa ihan tahallaan välttääkseen sen, että kukaan ei pääse häntä loukkaamaan.
Voimia ja iso, iso halaus!
Heljä, kiitos halauksesta. Sitä tosiaankin tarvitsen, samoin voimia. Kunpa minäkin tietäisin, mikä tässä auttaisi. En voi muuta kuin olla varuillani.
Syvä osanottoni. Minulla on hajua, millaisessa liemessä olet. Aikoinaan minulla oli esimies, joka otti aina jonkun alaisistaan kohteekseen ja kohteli tosi pahasti. Mm. hänen sihteeriään, joka oli suuresti raskaana, ei olisi saanut auttaa kantamalla talon posti hänen pöydälleen jne. Sitten hiukan ennen firman myyntiä hän otti minut pihteihinsä: johtoryhmässä olin kuin ilmaa ja työtehtäväni muuttuivat radikaalisti. Tulin töihin harmaana ja ahdistuneena.
Tästä kokemuksesta huolimatta en osaa olla sinulle avuksi. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Sanat satuttavat, ei niitä voi unohtaa. On se niin väärin, että työpaikkaa - saati työteveria - ei niin vain vaihdeta. Parhaimmillaan työhän on kiva mennä ja toteuttaa itseään.
Pyri pitämään etäisyyttä ao. henkilöön, älä kerro henkilökohtaisia asioitasi, pitäydy työasioissa. Pidä itsesi viileänä, älä mene hänen mukaansa mihinkään provosoituun inttelyyn. Voimia tarvitset, pure hammasta ja pärjää, olet vahva, olet jo selvinnyt niin monesta!
Eeva, kiitos myötäelämisestä. Olen pahoillani osallesi sattuneen työpaikkakiusaamisen vuoksi. Tiedän, että tuollainen jättää pahat jäljet. Toivottavasti olet kuitenkin toipunut raskaasta kokemuksestasi.
Kiitos myös hyvistä neuvoista. Erehdyin aluksi olemaan melko avomielinen oman elämäni suhteen, mutta lopetin sen aika pian, kun huomasin, millaista tunteiden vuoristorataa hän pyörittää. Nykyään puhun hänen kanssaan ainoastaan työasioista ja pyrin pysymään mahdollisimman neutraalina. Edes häneltä saamani tulikivenkatkuiset sähköpostit eivät saa minua enää reagoimaan näkyvästi. Kunhan pidän ne tallessa ja tarvittaessa lähetän ne esimiehellemme. Olen pitänyt tallessa myös kaikki saamani tekstiviestit, joita on lukuisia.
Lähetä kommentti